Kävin tutustumassa tammikuun alussa Turun yliopistolla Marjo Helanderin ja Kari Saikkosen johtamiin tutkimuksiin, joista toinen liittyy luonnonvaloon. Kari ja Marjo olivat parhaillaan pakkaamassa Chilen Patagoniaan ja Etelämantereelle kohdistuvaa tutkimusmatkaansa varten. Oli kiinnostavaa päästä kurkistamaan heidän työnsä kulisseihin.

At the beginning of January, I visited Marjo Helander and Kari Saikkonen at the University of Turku and got aquainted with their research that is linked with natural light. Kari and Marjo were currently packing for their expedition to Chilean Patagonia and Antarctica. It was interesting to get a peek behind the scenes of their work.

Saikkonen ja Helander tutkivat työryhmänsä kanssa muun muassa, miten ilmaston lämmetessä uudislajit kiipivät ylemmäs pohjoiseen ja miten nämä organismit reagoivat luonnonvalon vuodenaikaisiin muutoksiin.
Yksi Saikkosen ja Helanderin johtamaan tutkimukseen liittyvistä keskeisistä termeistä on fotoperiodismi, joka viittaa luonnonvalon muutoksiin päivän- ja vuodenkierron aikana.

Saikkonen and Helander, together with their working group, are investigating, among other things, how as the climate warms, new species climb higher to the north and how these organisms react to seasonal changes in natural light. One of the key terms related to the research led by Saikkonen and Helander is photoperiodism, which refers to the changes in natural light during the day and the cycle of the year.

Ilmasto voi lämmetä ja muuttua, mutta tietyllä leveyspiirillä luonnonvalon muutokset pysyvät aina samoina. Tästä seuraa se, että ilmaston lämmetessä etelästä pohjoiseen leviävät eliölajit kohtaavat erilaisen valoilmaston ja joutuvat sopeutumaan esimerkiksi pitkiin kaamoksiin ja myöhempiin keväisiin. Saikkonen ja Helander tutkivat tutkimusryhmänsä kanssa miten uudislajit sopeutuvat uusiin olosuhteisiin. Heidän tutkimusmatkansa Etelämantereelle kohdistuu Etelämantereen niemekkeeseen, jossa on samanlainen valoilmasto kuin Keski-Suomessa. Sieltä kerätyt kasvit on tarkoitus istuttaa heidän Suomeen palattuaan Lapissa sijaitsevan Kevon tutkimusaseman maahan, katsoa miten kasvit sopeutuvat ja tutkia kuinka paljon geneettinen alkuperä vaikuttaa kasvin menestymiseen äärevämmässä valoympäristössä.

The climate may warm and change, but at a certain latitude the changes in natural light always remain the same. The result of this is that as the climate warms, species spreading from the south to the north will encounter a different light climate and have to adapt to, for example, long winters and later springs. Saikkonen and Helander, together with their research group, investigate how new species adapt to new conditions. Their expedition to Antarctica is aimed at the Antarctic Peninsula, which has a light climate similar to that of Central Finland. The plants collected from there are supposed to be planted in the land of the Kevo research station in Lapland after they return to Finland, to see how the plants adapt and to study how much the genetic origin affects the success of the plant in a more extreme light environment.

Pääsin kurkistamaan myös Helanderin johtaman mehiläistutkimuksen laboratorioon. Laboratoriossa tutkitaan kasvimyrkkyjen kuten Roundupin vaikutusta mehiläisten käyttäytymiseen ja muistiin. Mehiläisille oli rakennettu kukkaketoa simuloiva tila, jossa eri jalustoille oli tiputettu sokerilientä tai pahanmakuista kiniiniä. Mehiläisyksilöiden liikettä seurattiin tarkasti tutkimustilassa ja kirjattiin, miten yksilöt muistavat sokeriliemipisaroiden sijainnit.

I also got to peek into the bee research laboratory led by Helander. The laboratory investigates the effect of pesticides such as Roundup on the behavior and memory of bees. A space simulating a flower bed had been built for the bees, where sugar syrup or bad-tasting quinine had been dripped onto different stands. The movement of the bee individuals was closely monitored in the research space and it was recorded how the individuals remembered the locations of the drops of sugar syrup.

Kun koe päättyi, tutkija sulki laboratorion valot ja laittoi pienen punaisen polttimon päälle. Mehiläinen laskeutui ja seisahtui kykenemättömänä navigoimaan, jolloin tutkijan oli helppo poimia se pesään turvaan. Tietty valon aallonpituus sai mehiläisen hämmentymään täysin. Esimerkki siitä, kuinka hienovaraiset muutokset valossa voivat vaikuttaa eliöihin yllättävällä tavalla, tässä tapauksessa vielä niin selvästi havaittavasti.

When the experiment ended, the researcher turned off the lights in the laboratory and turned on a small red bulb. The bee landed and stopped unable to navigate, so it was easy for the researcher to pick it up to the safety of the hive. A certain wavelength made the bee completely confused. A good example of how subtle changes in light can affect organisms in a surprising way, in this case even so clearly perceptible.

Tapaamisen lopussa keskustelimme yleisesti valosta, ilmastonmuutoksesta ja haukoista. Erityisesti mieleeni jäi tapaamisesta, että valon muutokset ja syklit ovat tärkeä osa luonnon tasapainoa. Meillä täällä pohjoisessa (unohtamatta yhtälailla eteläisiä leveyspiirejä) kaamoksen ja yöttömän yön syklit ovat ainutlaatuisia valoilmaston muutoksia, taikaa, jonka otamme usein itsestäänselvyytenä.

At the end of the meeting, we talked about light in general, climate change and hawks. I particularly remembered from the meeting that the changes and cycles of light are an important part of the balance of nature and especially here in the north (not forgetting the southern latitudes as well) the cycles of darkness and undending day are unique changes in the light climate, magic that we often take for granted.

Saikkonen mainitsi lopuksi myös tutkimuksesta, jossa tärkeä muuttuja oli peltojyrsijöiden virtsan uv-taajuus. Petolinnut havaitsevat uv-valoa aistien jyrsijöiden virtsajäljet maassa ja voivat hyödyntää tätä kykyä metsästyksessä. Myös monet muut linnut ja hyönteiset näkevät lyhyempien aaltopituuksien valoa, jota me emme ihmissilmin havaitse. Näille eläimille on olemassa kokonainen havaintojen maailma, joka on meille ihmisille tavallisesti piilossa.

Saikkonen also mentioned a study in which the UV frequency of field rodents’ urine was an important variable. Birds of prey detect the urine traces of rodents on the ground by sensing UV light and can use this ability in hunting. Many other birds and insects also see light of shorter wavelengths that we cannot see with our human eyes. There is a whole world of perception for these animals that is usually hidden from us humans.

Jäin pyörittelemään mielessäni virtsaa jäljittelevällä aineella maalattuja maataideteoksia tai muuten luontoon sijoittuvia maalauksia, jotka olisivat näkyvissä vain uv-taajuuksia aistiville eläimille. Miten linnut tai hyönteiset vastaanottaisivat tällaisen lisä-ärsykkeen ympäristössään? Nauttisivatko vai häiriintyisivätkö ne niistä? Luultavasti jälkimmäistä.

I left the meeting sketching in my mind land art works, painted with some kind of urine mimicking substance, which would only be visible to animals that can sense UV light. How would birds or insects receive such an additional stimulus in their environment? Would they enjoy it or be disturbed by it? To be honest, probably the latter.

Lux Helsingistä mieleeni jäivät erityisesti Yasuhiro Chidan Analemma ja Saana Volasen certain light Kaapelitehtaalla sekä Pitayan Whale Ghost Kansalaistorilla.

From Lux Helsinki, I especially remember Yasuhiro Chida’s Analemma and Saana Volasen’s certain light at Cable Factory and Pitaya’s Whale Ghost at Kansalaistori Square.

Whale Ghost kutkutti erityisesti siksi, että se jutteli sadan metrin päässä Kiasmassa hyrisevän Markus Copperin Archangel of the seven seas – veistoksen kanssa. Pitayan ja Copperin teosta verratessa Whale Ghost on kuin sisarteos Copperin valaalle, joskin teoksilla on eroa yli kaksikymmentä vuotta ja ne ovat hyvin erilaisia. Copperin valas on jykevän materiaalinen, modernistisen melankolinen ja matalaa, kehossa resonoivaa ääntä hyödyntävä veistos. Whale ghost tavoittelee eteeristä ja aineetonta tuntua kevyiden rakenteiden, valon ja liikkeen avulla. Koin, että teosten estetiikassa näkyi kiinnostavasti niiden välinen aikahyppy. Copperin teokset ammentavat teollistumisesta ja modernismin pettymyksestä kun taas Whale ghost kurottaa keveän teknologiauskoisena tulevaisuuteen.

Whale Ghost tickled me especially because it was discussing with Markus Copper’s Archangel of the seven Seas sculpture humming a hundred meters away in Kiasma. Comparing Pitaya and Copper’s work, Whale Ghost is like a sister work to Copper’s whale, although the works are more than twenty years apart and are very different. Copper’s whale is a strongly material, modernistically melancholic sculpture that utilizes a low, body-resonating sound. Whale Ghost aims for an ethereal and immaterial feeling with the help of lightweight structures, light and movement. I felt that the time jump between them was interestingly visible in the aesthetics of the works. Copper’s works draw from industrialization and the disappointment of modernism, while Whale Ghost reaches out to the future as a believer in technology.

Analemma, sekä certain light viehättivät kumpikin kosmisella tunnelmallaan ja yksinkertaisella tekniikalla, jossa valo materiaisoitui läpinäkyvässä aineessa.
Analemma tarkoittaa muuten auringon position muutosta vuodenkierron mittaan samasta paikasta katsottuna. Aurinko piirtää taivaalle kahdeksikkoa tai ikuisuussymbolia.

Analemma and certain light both charmed with their cosmic atmosphere and simple technique, where light was materializing in a transparent substance.
By the way, analemma means the change in the sun’s position over the course of the year when viewed from the same place. The sun draws a figure of eight or the symbol of eternity in the sky.

Osallistuin myös performanssillani Medium Valo/on – tapahtumaan Helsingin Kattilahallilla, Suomen valotaiteen seura FLASHn kutsumana helmikuun alussa.

I participated with my performance Medium in the Valo/on event in the start of February, at Kattilahalli in Suvilahti, Helsinki, invited by the Finnish light art society FLASH.