Olen viettänyt Saaren kartanon residenssissä nyt kuukauden. Minulla on ollut metsässä useana yönä led-spotti palamassa riistakameran nauhoittaessa sitä, oletuksella, että metsän eläimet saattaisivat tulla tarkastelemaan valoa yöllä. Laitoin ensimmäisiksi öiksi lampun himmeälle oranssinpunertavalle valolle, sillä sen pitäisi häiritä luonnonympäristöä vähiten. Muutaman yön jälkeen päätin uskaltautua kirkastamaan valoa hieman.

I have spent now a month in the Saari manor residence. I´ve had a led spotlight on in the forest for several nights, while a wildlife camera was recording it, with the assumption that the animals of the forest might come to examine the light at night. For the first nights, I put the lamp on a dim orange-reddish light, because it should disturb the natural environment the least. After a few nights I decided to dare to brighten the light a little.

Valon kaukosäädin menikin säätäessä rikki ja spotti helähti loistamaan kirkasta valkoista valoa metsään. Aivan heti sitä alkoi lähestyä useita hyönteisiä ja kookas yöperhonen jäi kiertelemään sitä hämmentyneenä. Tunsin heti että tämä ei ollut oikein, valo aiheutti hämmennystä ja häiriötä. Se kilpaili taivaalla loistavan täysikuun kanssa, valonlähteen, joka tarjosi eläimille todellista suunnistuspua ja ohjausta. 

Valo häiritsi ympäristön herkkää tasapainoa ja minä olin tuonut sen sinne. Koin olevani tunkeilija. Tunsin myötätuntoa lampun valossa hämmentyneinä lenteleviä hyönteisiä kohtaan ja selkeyttä siitä, mitä en ainakaan halua tehdä luonnonympäristössä. 

The remote control of the light broke while adjusting, and the spotlight flickered to shine a bright white light into the forest. Right away, several insects started approaching it, and a large moth was left circling it, confused. I immediately felt that this was not right, the light caused confusion and disturbance. It competed with the brilliant full moon in the sky, a source of light that provided the animals a real compass and guidance.

The light disturbed the delicate balance of the environment and I had brought it there. I felt like an intruder. I felt compassion for the insects flying confused in the light of the lamp and clarity about what I at least don’t want to do in a natural environment.

Pohdin metsästä tullessani kuinka minun kannattaa tunnustella myös itsessäni tapahtuvia tuntemuksia ja reaktioita sen edetessä. Se, kuinka pahalta kirkas keinovalo tuntui metsässä, oli selkeästi sisäistä ohjausta.
Luonnontilan haltuunotto ja hyödyntäminen on jotain, mitä haluan välttää. Ja siltä tuo kirkas led-valo metsässä tuntui. Tilan haltuunotolta.

When I came out of the forest, I thought about how I should also feel the sensations and reactions happening in myself as the project progresses. How bad the bright artificial light felt in the forest was clearly some internal guidance.
Taking over and exploiting the natural environment, is something I want to avoid. And that’s how that bright LED light in the forest felt. Like taking over the space.

Tuumailin myös, miten päästää irti onnistumisen tavoittelusta ja suorittamisesta yhä enemmän ja todella laskeutua kuuntelemaan luontoa, keskustelemaan sen kanssa, arvostamaan sen hienovaraista viisautta ja tasapainoa? Haluan palata takaisin syvään yhteyteen luonnon ja oman eläimyyteni kanssa.

I pondered, how to let go of the pursuit of achievement and success even more and really descend to listen to nature, converse with it, appreciate its subtle wisdom and balance? I want to find back to a deeper connection with nature and my own animality.

Paloin kevyesti loppuun viime talvena.
Hermosto ei palaudu kuukaudessa ja parissa ja syvemmistä loppuunpalamisista voi kestää vuosia palata työelämään. Mutta voin jo paljon paremmin ja näyttää siltä, että olen palautumassa.

I got slightly burned out last winter.
The nervous system does not recover in a month or two, and deeper burnouts can take years to recover. But I feel much better already, it seems I´m recovering.

Ennen väsymistä elämääni läpäisi vahva yhteydentunne luontoon ja eläväiseen, jota voisi kutsua rakkaudeksi. Se toi minulle valtavasti merkitystä ja koen sen olleen tärkein ohjaava voima myös taiteellisessa työskentelyssäni. Haluan palata kohti tuota leikkisää, luottavaista yhteyttä.

Before getting tired, my life was permeated by a feeling of connection with nature and living things which could be called love. It brought me enormous meaning and I feel that it was the most important guiding force in my artistic work as well. I want to find back to that playful, trusting connection.

On kiinnostavaa miten taiteellinen työ niin usein peilaa omaa sisäistä prosessiamme, silloinkin kun käsittelemämme aiheet ja teemat eivät ole varsinaisesti autobiograafisia. Tämä on noussut esiin myös keskusteluissa täällä Saaressa muiden residenssitaiteilijoiden kanssa. Taiteellinen työ näyttää olevan monille henkilökohtaisen kasvun ja prosessin kenttä, samalla, vaikka työ käsittelisikin ensisilmäyksellä jotain kollektiivista, ja henkilökohtaisesta etäännytettyä. Mutta henkilökohtainen, voimallinen, projektiin kietoutuva metaprosessi kulkeekin mukana, usein salassa.

It is interesting how artistic work so often mirrors our own internal process, even when the subjects and themes we deal with are not exactly autobiographical. This has also come up in discussions here in Saari with other artists in residence. Artistic work seems to be a field of personal growth and process for many, at the same time, even if at first glance the work deals with something collective and not so personal. But a personal, powerful, intertwined meta-process goes along under the surface, often in secret.

Näen siis tietynlaisen, omaan elämääni kietoutuvan teeman projektissa, joka avaa muutosta niin minussa henkilökohtaisella tasolla, kuin myös taiteilijana ja työskentelijänä. Projekti johdattelee minua kohti olemisen tapaa, joka on minulle myös henkilökohtaisesti parantava, sillä en voi edetä siinä puskien vaan antautuen yhteistyöhön ympäristöni ja kanssatekijöitteni kanssa.

So I see a certain kind of connected theme with my own life here too, which opens transformation in me both on a personal level, as well as as an artist and worker. The project guides me towards a way of working that is also personally healing and transformative for me, because I can’t progress in it by pushing, but surrendering to a playful cooperation with my environment and the other co-creators.

Ja tässä voisi nähdä myös peilausta ihmiskunnan tilaan kollektiivisesti. Aika kutsuu meitä uudenlaiseen tapaan olla suhteessa itseemme ja ympäristöömme. Myötätuntoiseen, kuuntelevaan, hitaampaan olemisen tapaan.

And there you could also see a mirroring of the state of humanity collectively. This time invites us to a new way of being in relation to ourselves and our environment. To a more compassionate, listening, slower way of being.

Palatakseni metsään.

Käytännössä led -valon toimiminen vaati myös akun viemistä metsään joka ilta, ja hakemista ladattavaksi aamuisin. Tuntui hassulta täyttää akku residenssin verkkovirrasta ja kantaa se yöksi metsään loistamaan itsensä tyhjäksi, erityisesti tällaisena aikana, kun tuotettua energiaa tulisi säästellä. Minussa nousi vahva epäilys, haluanko käyttää sähköllä toimivia laitteita luonnossa, tai ainakaan paljon kuluttavia. Ja tämä johti minut kysymykseen, olisiko jokin muu keino tehdä valotaidetta kuin keinovalo?

Back to the forest.

In practice, the operation of the LED light also required taking the battery into the forest every night, and picking it up to charge it in the morning. It felt weird to charge the battery from the mains of the residence and carry it to the forest at night to shine itself empty, especially at a time like this, when the energy produced should be saved. I had a strong doubt whether I want to use electrical devices in nature, or at least those that consume a lot. And this led me to wonder, if there would be any other way to make light art than artificial light?

Olen kesän aikana alkanut seurata luonnonvalon mukaista päivärytmiä ja sen myötä auringon ja kuun merkitys on kasvanut arjessani. Tervehdin aamulla ulos mennessäni aurinkoa ja iltaisin etsin kuun taivaalta. Auringon ja kuun seuraaminen on tuonut minua lähemmäs luontoa sekä yhteyttä taivaankanteen ja sen tarjoamaan tilaan ja avaruuteen. 

Taivaankappaleiden seuraaminen tuntuu ankkuroivalta, vakauttavalta. Jokapäiväinen yhteys maapallon kosmiseen sykliin tuo minulle eräänlaista biologisen tason merkitystä, se tyydyttää minussa jotain eläimen tasolla. Tuntuu, että tässä on myös yhteys, jota kannattaa lähteä seuraamaan ja tutkimaan.

During the summer, I have started to follow the daily rhythm of natural light, and with that the importance of the sun and the moon has increased in my everyday life. When I go out in the morning, I greet the sun and in the evening I look for the moon in the sky. Following the sun and the moon has brought me closer to nature and a connection to the sky and the space and spaciousness it offers.

Following the celestial bodies feels anchoring, stabilizing. The everyday connection to the Earth’s cosmic cycle brings me a kind of meaning on a biological level, it satisfies the animal in me. It seems that this pull towards natural light is worth following and exploring further.